Valtuustopuheenvuoro 12.12.2011

Tavase Oy:n jatkon käsittely

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut!

Aluksi siteeraan Tampereen kaupungin tarkastuslautakunnan arviointikertomusta vuodelta 2010. Yhtenä arviointikohteena oli Tavase Oy. Kertomuksessa todetaan näin:

“Tavase Oy perustettiin vuonna 2002 ja tarkoituksena oli saada tekopohjavettä muutaman vuoden kuluessa tiettyyn hintaan. Hanke on viivästynyt huomattavasti eikä investointi- ja käyttökustannuksia ole päivitetty. Hankkeen suunnittelu- ja tutkimuskustannukset ovat kasvaneet melkoisesti. Hankkeen kustannusvaikutukset tulee tietää ennen jatkopäätösten tekemistä”.

Kaupunginhallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa esitettyihin huomioihin oli seuraava:

“Yleissuunnitelma ja kustannusarvio päivitetään ja vesilain mukainen lupahakemus jätetään aluehallintovirastoon vuoden 2011 aikana”. Onko näin tapahtunut?

Tämän kokouksen esityslistan mukaan vesilain mukainen lupahakemus on mahdollista jättää vuoden 2012 alkupuolella. Tekopohjavesilaitoksen lainvoimainen lupapäätös arvioidaan saatavan vuonna 2014, minkä jälkeen voidaan aloittaa rakentamisvaihe.

Päivitetyn kustannusarvion mukaiset investointikustannukset olisivat 57 Meuroa. Pelkään pahaa, että tähän tulee vielä Tampere- kertoimeksi nimittämäni kerroin 2-3. Kokemus on näet osoittanut, että hankkeiden lopulliset kustannukset nousevat Tampereella yleensä 2-3 kertaisiksi verrattuna siihen kustannusarvioon, jolla hankkeet meille valtuutetuille myydään.

Vertaan Tavasen kustannuksia Kaupinojan vedenpuhdistamon saneeraukseen, joka maksaa 12 Meuroa. Hanke aloitetaan ensi vuoden maaliskuussa 5 Meuron panostuksella. Saneerauksen jälkeen Kaupinojan vedenottamo voi täysin toimia Roineen vettä käyttävän Ruskon puhdistamon varalaitoksena.

Kaupunginhallituksen esityksen mukaan jatkorahoituksen turvaamiseksi voidaan myöntää lisärahoitusta. Lisärahoitus tuodaan omistajaohjauksen arvion perusteella  kaupunginhallituksen päätettäväksi, ei valtuuston. Eikö valtuustolla olisi enää mitään sananvaltaa Tavase Oy:n suhteen?

Lainvoimaisen lupapäätöksen jälkeen arvioidaan investoinnin kustannukset ja tekopohjavesilaitoksen rakentamisesta tehdään erillinen päätös. Tehtyjen tutkimusten perusteella Tavase Oy on ilmeisesti muuttanut imeytysalueita ja imeytystekniikkaa koskevia suunnitelmiaan. Joudutaanko tämän vuoksi tekemään vielä lisää kalliita tutkimuksia? Vai tarvitaanko ehkä peräti uutta ympäristövaikutusten arviointia?