Hämeenkadun itäpään avaus hyvä uutinen

Uutisen mukaan (AL12.1.) Hämeenkadun itäpää avataan autoille. Hyvä uutinen. Kaksi vuotta kestänyt kokeilu aiheutti vain ongelmia kaupungissa liikkuville sekä liike- ja yrityselämälle asiakaskadon myötä. Asiakkaat ovat löytäneet helpommin saavutettavat ostospaikat.

Olen alusta alkaen ollut eri mieltä Hämeenkadun joukkoliikennekokeilusta. Jätin jo yhdyskuntalautakunnan kokouksissa 3.12.2013 ja 28.4.2014 eriävät mielipiteet Hämeenkadun joukkoliikennekokeilua koskeviin
päätöksiin. Samoin jätin yhdessä kolmen muun jäsenen kanssa eriävän mielipiteen lautakunnan kokouksessa 15.11.2016 Hämeenkadun ja siihen liittyvien katujen katusuunnitelmaehdotukseen, jossa Hämeenkadusta tehtäisiin pysyvästi joukkoliikenne- ja pyöräilykatu. Käsittämätöntä, että kapealla kannaksella sijaitseva kaupunki haluaa aiheuttaa itselleen infarktin tukkimalla itse valtasuonensa.

On hyvä, että kaupungissa on paljon rakentamista. Nyt vain liikenteellinen kokonaisuus ei ole kenenkään hallinnassa. Hämeenkadun sulkeminen, rantaväylän tunneli jatkotöineen, Ratinan liikekeskustyömaa ja alkamassa oleva raitiotierakentaminen ovat tukkineet ja tukkivat tehokkaasti kaikki kaupunkiliikenteen valtaväylät pitkäksi aikaa. Keskustan liikenne on ja pysyy kaaoksessa.

Ensin pitäisi suunnitella pitkäjänteisesti kaupunkiliikenteen kokonaisuus ja sitten ryhtyä tekemään päätöksiä. Nyt tehdään ensin päätöksiä paikallistuntemusta omaamattomien konsulttien selvitysten pohjalta, ja sitten ryhdytään suunnittelemaan, miten syntyneitä vahinkoja voidaan korjata.

Miten demokratia toteutuu avaamispäätöksessä? Kaupunginhallitus totesi käsitellessään kokouksessaan 19.12.2016 keskustan työn aikaisten liikennejärjestelyjen tilannekatsausta, että päätökset tehdään yhdyskuntalautakunnassa. Sen jälkeen yhdyskuntalautakunta on pitänyt jo kolme kokousta, asiaa ei ole tuotu sinne.

Kun lautakunnassa on keskusteltu Hämeenkadun avaamisesta autoliikenteelle kokeilun jälkeen, on puheenjohtajan ja enemmistön mielipide ollut vastaan. Missä ja mistä syistä avaamispäätös tehtiin? Korvataanko demokraattinen päätöksenteko tiedotustilaisuuksilla? Onko kunnallisvaaleilla vaikutusta päätökseen?

Anna-Kaarina
Rantaviita-Tiainen
yhdyskuntalautakunnan jäsen
kaupunginvaltuutettu
(kesk.)